keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Taivahan tulet
Mie huusin eukolle että: "Perkele johan pomppas! Martta tuus kahtoon! Taivas tippuu niskaan niinkö siin Villen kanaelokuvassa!"
Sen jumalattoman rysähykse jälkee mie nousin sängystä kyökkiin ja siit ovelt sit mie huusin. Kattoon oli revenny tontun mentävä reikä, pöytä oli pirstalein ja lattiassa melekone kuoppa. Kauhee siivo, säpäleit ympäriinsä. Siin kuopas oli epämääräne möykky rautaa. Se näytti melekose kuumalt. Martta kömpes kahtoon ja totes että: "Melekone herätys! Mikäs tuo ny sitte o?"
Mie en osannu siihe mitään valistunutta arvausta laukoa. Siinä me aikamme jahkailtii ja mie soitin sitte poliisille.
Hyyryne vitsaili että: "En mie mikää astrologi ole, mutta voihan mie tulla vilikasee."
Ei se tainnu ymmärtää et henkihä siin ois voinu lähätee, jos tollane ois päälle puonnu. Oltiin vielä vähän tolaltamme, kun Hyyryne sit tuli. Se toi mukanaa jonkun nuoren märäkäkorvan pällistelee myös. Eihä tollast ny joka päivä näe. Saattaa kylält tulla vie pitkät jonot kahtoon. Mie ehoti Martalle, että pyyetää sisäänpääsymaksua, mutta se ei oikee lämmenny miun pisnesidealle.
Siin me seisottii ku lehemät laitumel ja tuiotettii sitä möykkyä. Hyyryne mutisi että: "Tää o varamaa niistä satelleista. Niit pyörii tuol ylhääl pilvin pimein."
Siin sit nyökyteltii. Tähtitaivahalki niit vipeltää vähä väliä. Siin ihan harmittaa ku ei näekää tähärelentoo. Kyl pitäs pystyy luonto ja koneet erottamaan toisistaa. Se märkäkorva, kirkkaat siniset silimät, piti sit niinkö pienen puheen. Se jupisi jotai avaruusromusta ja että sitä o liikaa. Esimerkiks kakstuhataseittemä kiinalaiset kuulemma näyttivät, että mitenkä satelli tuhotaa ja pommittivat sen sitte piristaleiks.
Sit mie sen tajusin. Tää oli vinosilimie tekosia. Kun ei voi suoraa pommittaa, ni nää laukoo niit satellei ja räjäyttävät ku osuvat kohalle. Ei oo pitkä matka tästä Kaijjaani prikaatiin. Maot ja Kim Junnit myhäilee keskenää ja myö melekei päästää hengestämme. Kyy mie sen oon aina tienny. Koulussa oli kirijassa koko Aasia väräjätty punasella. Veren ja kommunisimin puna se oli sillo ja on vieläki, sanokoot Stuppi ja kopla mitä tahatovat. En mie tällä oivalluksella konstaapelei vaivannu. Keitettii siin kahvit ja pohrittii maksaako vakuutus kattoo ja pöytää ja lattiaa. Hyyryse vaimo o vielki kuumees. Koko illan mie valamistelin yleisöosastokirijotusta ja tänään mie sen sitte läheti iha käsin kirijotettuna lehteen. Saavat kohta kaikki tietää, et son tosi kyseessä ny.
lauantai 16. marraskuuta 2013
Karin monologi extended
Rauhoitu. Anna kun koitan selittää tätä tieteellisesti. Muista, että mikäli et tiedä näitä teorioita, miten hallusinaatiosi voisi kertoa näistä sinulle? Sinä parhaillaan mietit, miten hallusinaatio tai uni voi olla näin todellista, mutta minulla on ollut hyvä tovi lähestyä tätä fysiikan kautta. Pitäähän perimmäisissä luonnonlaeissa olla jokin virhe, joka mahdollistaa tämän riippumatta siitä, mitä yliluonnollisuuksia tähän yhtälöön haluaa sotkea.
Kuulit kenties Higgsin kentän löydöstä. Se on kuin meri, jonka läpi partikkelit kulkevat meren hidastaessa niiden kulkua. Näin partikkelit saavat massan. Kesties syvällä meren pohjassa muodoton otus hengittää hitaasti. Sen seuratessa minua partikkelit törmäävät otuksen kidasta nouseviin ilmakupliin, vääristyen niiden pinnalla tuhanteen suuntaan. Heijastun silmiisi, mutta muualle olen ilmaa.
Olet kenties kuullut myös säieteoriasta. Se esittää, että partikkelit ovat äärettömien säikeiden värähtelyn tulosta. Ehkä olen katkenneiden säikeiden välissä. Ehkä kodallani säikeiden muodostavat soinnut soivat epävireisesti, riitasointujen soidessa vain sinulle. Ehkä olen olemassa joka toinen hetki ja vain sinä näet minut jatkuvana, kokonaisena.
Schrödingerin kissa on ajatusleikki. Meillä on laatikko. Laatikossa on kissa ja pommi, joka räjähtää 50 prosentin todennäköisyydellä tappaen kissan. Niin kauan kuin laatikko on kiinni, emme tiedä onko kissa elossa. Voidaan sanoa, että kvanttifysiikan mukaan kissa on elossa ja kuollut yhtä aikaa. Vasta kun avaamme laatikon, pakotamme tilanteen raukeamaan tavalla tai toisella. Olen se avaamaton laatikko, sisältä kuollut ja elävä yhtä aikaa.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Paikka sankarille, jakso 1
Kuunnelma, joka tehdään vissii joskus moniosasena englanniks valmiiksi asti. Vahvasti Welcome to Night Valen innoittama.
unohduksiin.
Tämän järjettömän toiminnan motiiveja on spekuloitu monelta eri taholta monesta eri kulmasta, mutta tuloksetta. Kenties pelkkä väkivaltaisuus olisi helpompaa selittää, pahoinpitelemättä jättäminen ei vaikuttaisi seuraavan mitään logiikkaa. On voitu esittää vain valistuneita arvauksia. Saavatko heikot osansa? Sattuvatko uhrit vain ärsyttämään? Heittävätkö he kolikkoa? Onko kyse vain Kellopeliappelsiinin innoittamasta kokeilusta? Emme tiedä. Vahvistuneesta puistojen valvonnasta huolimatta otamme suuren riskin astuessamme kaupunkimme puistoihin illan hämärtäessä.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Tuhannen merkin elämänkerta
Koko ikäni Tampereella. Ennen ylä-astetta aika kului koripallon ja nuorisokeskuksen parissa. Yläasteella koin paineita, sillä en seurustellut. Eivät ne muutkaan, mutta jostain nuoren miehen psyykeen pyrki seurustelun tarve. Muuten tulin toimeen kaiken kanssa, koulun, koripallon, korttitaikuuden, kitaran soiton ja elämän ylipäätään. Seurakunnan nuorisotoiminnasta muodostuivat kaksi keskeisintä kaveriporukkaani, vapaa-ajan toiminnan lisäksi. Molempien joukkojen spontaanisuus ja hyvä henki tarttuivat myös minuun. Lukio avasi silmäni. Oppilaamme olivat avoimia ja löysin uusia tapoja ilmaista ja toteuttaa itseäni. Saldoksi kasautui lukuisia elokuvaprojekteja, muutama näytelmä ja inspiraatio kirjoittaa. Kyvyt kriittisesti arvioida itseään ovat kasvaneet. Ensimmäisen tyttöystäväni kanssa olemme viettäneet yhdessä riidattomat puolitoista vuotta. Uskon löytäneeni elämäni suunnaksi maailman ja itseni ymmärtämisen, sekä tiedon ja ilmaisemisen janon.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Avoin kirje Docventuresista
Herrat Riku ja Tunna, saanen puhutella teitä mieltäni askarruttavan ongelman äärellä. Suomen suurimman kuntokoulun palveluksessa en näet ole ollut kykenevä liittymään reaaliaikaisesti Docventuresin keskustelujen svääreihin. Olen tyytynyt katsomaan dokumentit ja keskustelut Yle Areenasta silloin kun siihen on ollut aikaa ja kun kännykkäni netti on sen minulle laupeudessaan suonut. Pitkän mietinnän tuloksena hylkäsin ajatuksen sivariin siirtymisestä, jotta voisin ohjelmaanne öögata. Sen sijaan blastaan tähän bittisiitokseen kaikki ne kelat, jotka tältä yhdeltä istumalta, muistini rajoittamana, sen pahemmin jälkeenpäin tuunailematta, neuronieni ja synapsieni syövereistä tähän ilmestyvät.
Talous taklattiin rajusti. Dokumentti selosti selkeästi ja monipuolisesti monenasteiset ukotukset ja rakenteen ongelmat. Muutamat dokkarin puhujat puhuivat puhettaan lähinnä lämpimikseen, mutta pointit ja kauhukuvat iskivät lujaa. Ratkaisujahan ei tarjottu, mutta onko niitä? Californian Yliopistossa on testattu Monopolin avulla ihmisten käyttäytymistä kilpailtaessa eriarvoisilla lähtökohdilla ja säännöilla. Koehenkilöt, jotka saivat pelin alussa ja aikana huomattavia rahallisia helpotuksia, alkoivat lopulta lähes poikkeuksetta uskoa ansaitsevansa ja ansainneensa ne itselleen. Valta ja raha ajavat käytöksemme urille, joita emme tiedosta emmekä juurikaan voi kontrolloida. Tämä yhtenä esimerkkinä on omiaan ylläpitämään valtavia valtavia valtavia rahaliikkeitä valtavilla yrityksillä, jotka pyrkivät entistä valtavimmiksi. Rahalla saa ja lobbareilla pääsee. Vaikka systeemiä lähdettäisiin kaatamaan, kerääntyy raha edelleen sinne missä sitä jo on. Pisteet mielenkiintoisesta vieraastanne, vaalitettavasti muuta kommentoitavaa ei irtoa.
Luontokeskustelun vieraanne ei henkilökohtaisesti minua vakuuttanut. Verrattuna esimerkiksi kannabiskeskustelun asiantuntevaan asiantuntijaan, esittäytyi tulevaisuudentutkija ylioptimistisena (tosin olen kyyninen nihilistimulkku), eikä hänen argumenteilleen tuntunut löytyvän konkreettisia tutkimustuloksia vaan lähinnä spekulaatiota. Muistaakseni hän bamlasi tietotekniikan suomasta ongelmien tiedostamisesta. Kyllähän sitä voi tiedostaa ongelmia vaikka kuinka, räyhätä pasuunoineen pitkin toreja huudattaen Linkolan haastatteluja jakaen flaiereita huutaen että herätkää. Oma yksinkertainen ja surullinen vastaukseni on, että ihminen vaan on niin laiska. Ei välttämättä edes tyhmä, mutta niin maan perin laiska. Laiska tutustumaan itseensä, puolueisiin, ilmastonmuutoksiin ties mihin. Ja ennen ennen kaikkea laiska toimimaan. Eräs kirja (Misantropian historia) sanoi sen hyvin selkeästi, ajatuksen, joka kuitenkin piti lukea jostain. Nimittäin filosofiat ja filosofit kautta historian ovat asettaneet ihmisen sellaiseksi, johon hän ei kykene. Lopulta olemme mukavuudenhaluisia, eikä meitä kiinnosta toimia itämeren tai herra paratkoon minkään muun meren eteen. Ja vielä, ihminen tulee todennäköisesti pyöriin kulmilla pitkän tovin. Olemmehan me maan niin perkeleen hyvin planeetallemme sopeutunut laji. Luonnon kuormittaminen tavoittaa länsimaat vasta pitkän tovin kuluttua, kehitysmaiden jälkheen.
Kannabiskeskustelu oli virkistävä nimenomaisestikin, juurikin sen takia, että tosiaankin toitotitte avoimemman keskustelun puolesta. Arvokonservatismi on synti. On se. Maailma, ihmiskunta, jumalauta kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja siihen muutokseen on reagoitava itsekin. Kaikki kulttuurissamme, perinteessämme, ajattelussamme on alttiina muutokseen ja jos sen muutoksen mahdollisuuden muuraamme umpee, jäämme jälkeen. Ja jos päätös oli väärä, niin virheistä opitaan. Näin yksinkertaista ilman kattavia empiirisiä tutkimuksia asia on näin. On se. Kiitos teille, että raivaatte ainakin osaltanne tämän asianhaaran näkyvyyttä ja keskustelua. Itse dokumenttihän on äärimmäisen päräyttävä ja äärimmäisen hauska. Konsepti oli toimiva ja henkkoht ennennäkemätön, kiitos dokkarivalinnasta. Kelasin oikein kaksin käsin, kuinka helppoa on vailla perusteita iskostaa mieliin jotain, mitä itse uskoo oikeaksi. Dokumentti rinnastui myös maaniosti nykypäivään, mediaan ja politiikkaan. Ei aina tarvitse ajatella itse, kun muut ajattelevat puolestasi.
Banksy on itse pyhin kolminaisuus. Heebon teoksia olen seurannut ja antaumuksella ihaillut jo pidemmän aikaa. Eräs suosikkitöistäni, joihin olen törmännyt on sapluuna alastomasta tytöstä suositusta valokuvasta Vietnamin sodasta. Toisesta kädestä pitää kiinni Ronald McDonald ja toisesta Kikki-hiiri. Miehen (miehien?) kekseliäisyydelle ei löydy rajaa. Itse dokumenttihan seuraa hyvinkin elokuvamaista kaavaa. Uskon homman olevan suunniteltu, feikattu, kusetus nääs. Mutta sen ei ole väliä. Salaliittoteoriat harvoin muuttavat varsinaisen tapauksen seurauksia "oikeaan" suuntaan, vaan on pikemminkin kunniallinen polttoleima interneetin itsenäisten ajattelioiden perslävessä. Itse tarinalla on merkitystä ja voi pojat se on messevä. Haistoin loppupuolen suuren näytelmän kusentuoksun, mutta dokumentti osasi viedä maton alta tylyillä kommenteilla konkareilta. Oivan muikeasti lopputulema kysymyksineen jätettiin vain ilmaan leijumaan, enkä minäkään osannut siitä mitään kiinteäksi tiivistää. Kysymykset taiteen "säännöistä", kaupallisuudesta ja arvosta jäivät vaille vastausta, sillä niitä tuskin yksiselitteisesti löytyy. Ehdottomasti eräs favorittidokkareista.
Ilmeisesti ruuasta piti tulla puhumaan tämätämä videochatissä pyörähtänyt tutkia. Harmi ettei hän päässyt, sillä kokkivieraan näkövinkkeli oli hyvin kapea ja sen ulkopuoliset kommentit oikeastaan ihmettelyä ja latteita toteamuksia. Kuitenkin kauhuleffa tarjosi varmasti jokaiselle aihetta miettiä että mitäs heleveettiä. Jälleen kerran törmätään taasen kerran uudelleen vielä kerran ihmisen laiskuuteen. Tekosyitä riittää. Lihattoman lokakuun ehdottomasti isken ensivuonna, nykyisten olosuhteiden vallitessa. Domentäärhän selittää pitkälti itsensä, enkä ole siihen mitään lisäämään.
Että sellasta. Kaikkea ei tullut sanottua, mutta kuten sanottua ovat resurssini keskusteluun olleet rajoitetut. Argumentointininini ei ole yllä huippuunsa, liikaa asiaa, liian vähän kaikkea, mitä asian parantamiseksi vaaditaan. Ihan jo hävettää. Perimmäisenä pointtina lienee kuitenkin Kiitos, niinkö isolla K:lla. Eikä vain Docventuresista vaan kaikista kirjoistanne ja ennen kaikkea Madventuresista, jonka olette suuressa viisaudessanne meille suoneet. Te jos ketkä haastatte kelaamaan ja tarjoatte paljontarvittavaa perspektiiviä oleskeluun tällä planeetalla. Ja teette sen toisin ja paremmin kuin kukaan muu. Älkhää koskaan lopettako, sillä ketään ei ole teitä korvaamassa. Aika kornia ja persposkia lipovaa tekstiä, mutta näin se on. On se. Paljon olisi sanottavaa, mutta mieltäni lämmittää, jos edes tämän verran tajuntaani tavoittaa teidät.
Korposta kiittäen
Autosotamies Qvick
lauantai 21. syyskuuta 2013
Elämä tulee ennen kuolemaa
Katulamput langettavat jykevät pyramidinsa pimeään syysiltaan. Hämäriä ääriviivoja piirtyy metsänreunan oksien kutomalle kankaalle. Varovainen sade soittaa pihan nurmea tasaisesti toistuvaan epätasaiseen rytmiin. Parvekkeen kaide ripottelee pisaroita Tiinan paljaille jaloille. Paksu kylpytakki luo lämpimän vaipan, jonka sisältä voi turvallisesti tarkkailla viipyvää iltaa.
Elämä on juhla
Tiina nostaa kahvikupin huulilleen ja puhaltaa höyryn tanssimaan. Hän sulkee silmänsä ja keskittyy. Kylmiin jalkoihin, jokaiseen vesipisaraan, jokaiseen sekuntiin, jotta ne eivät kiirehtisi pois. Tiina avaa silmänsä ja tarkistaa onko takapihalta jäänyt jotain näkemättä, onko kaikki paikallaan.
Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan
Nuo ajatuksissa kaikuvat sanat löytyvät pienen rasian kannesta permanenttitussilla kirjoitettuna. Tiina avaa rasian ja tarkistaa että paperilappuja on 23. Hän tarttuu ensimmäiseen ja alkaa lukea sitä hitaasti antaen sanojen muodostaa merkityksensä, merkitysten nivoutua neuroneihin, neuronien koota lauseista Tiinalle kokonaisuus, kaikki.
Ei elämästä mitään jää eikä siitä mitään mukaansa saa. Kun sen tajuaa, tällaisen tavallisenkin minuutin arvo nousee aika kuulkaa paljon. Mutta ei ihminen parempaan pysty kuin mihin pystyy
Yksi kerrallaan laput nousevat hetkeksi erilleen muista ja painuvat taas tiukasti toisiinsa kiinni. Lainausten kirjoittajat ovat sekoittuneet muistissa toisiinsa, etunimet ja sukunimet päällekkäin ja ristiin, väärät kirjat väärillä kirjoittajilla ja toisinpäin. Mutta rasia säilyttää olennaisen, ajatukset.
Maailmankaikkeus antoi minulle lahjaksi elämän. Minä annan maailmankaikkeudelle vastalahjaksi ainutlaatuisen elämäni
Kaukana ohi ajavan auton kaiun kadottua on hyvä aloittaa. Ruutupaperi imee ahneena permanenttitussin laatimia sanoja. Hieman lisää kahvia, joka alkaa jäähtyä. Viimeiset kaksi sanaa. Valmis. Tiina sulkee Kari Hotakaisen Luonnon laki -kirjan sivun 205 kohdalta. Hän repäisee kirjoittamansa kaksi lausetta huolellisesti irti vihon sivulta ja laittaa lapun rasiaan muiden tekstien väliin. Järjestyksellä ei ole väliä.
Elämä ei tule koskaan valmiiksi eikä se valmista mihinkään. Elämä tulee puskista ja katoaa pelloille
lauantai 17. elokuuta 2013
Jaska ja maailmankatsomusleirit
Jaskan ensimmäinen yö poissa kotoa oli Avain-yhtymän leirillä. Yhtymän tarkoituksena on avartaa lapsille ja nuorille maailmankatsomusten ja itsenäisen ajattelun saloja. Ainakin yhdelle leirille olisi mentävä, muuten ei lapsi saisi tarpeeksi virikkeitä, saattaisi jäädä tyhmäksi tai masentua ellei ugrilaista ahdasta mieltä rassattaisi puhtaaksi valistuksen piippuharjalla. Ja pitihän äidin saada hetki hengähtää. Pitkästä listasta hän uskaltautui kaksitoistavuotiaiden Suurmiesten jalanjäljissä -leirille.
Leirillä tutustuttiin mitä hauskimpien leikkien ja pelien kautta historiamme suurmiehiin kuten Mohammediin, Jeesukseen, Buddhaan, Siddharthaan, Nietzscheen, Marxiin, Hawkingiin, Newtoniin, Darwiniin, Platoniin, Descartesiin, Voltaireen, Kantiin ja heidän rooliinsa niin historiassa kuin nykypäivänäkin. Henkilöitä esimerkiksi arvuuteltiin Arvaa kuka -pelin merkeissä. Onko hän filosofi? Onko hän kalju? Onko hän nihilisti? Opetukselliset osiot soljuivat Jaskalta ohi korvien hänen keksiessä muiden poikien kanssa henkilöille supervoimia. Kun käskettiin olla hiljaa, piirteli Jaska supervoimia toteen. Jeesus sai vyölleen heitettäviä sädekehiä, Darwnia kantoi armeija karvaisia alkuihmisiä ja Hawking päivitti pyörätuoliinsa liekinheittimen, propellit ja konekiväärin. Askartelupäivä oli suuri pettymys. Hindujen symboli näytti hienolta, mutta osoittautui mahdottomaksi haasteeksi tehdä koruksi. Kun päästiin lopulta piirtämään, sai Jaskan ryhmä piirrettäväkseen Mohammedin. Tulipahan piirrettyä hieno kaapu.
Seuraavaa kesää tahditti Vierailevat tähdet -leiri. Nimensä mukaisesti leirillä kävi vierailemassa värikäs kirjo luennoitsijoita itsenäisine ajatuksineen. Jokaisen vierailijan jälkeen maalattiin omaan tauluun luentoa kuvaava symboli. Lapset saivat konkreettisia neuvoja kierrättämiseen, hiljentymiseen, mietiskelyyn, hyväntekeväisyyteen, rukoiluun, kasvissyönttiin, pidättäytymiseen ja luonnonsuojeluun. Jaskaa hieman kyllästytti. Istuminen huonosti ilmastoidussa ahtaassa luokkahuoneessa, vain puhuvan pään vaihtuessa tunnin välein honottavasta kiihkeään ja takaisin, ei innostanut. Luennoitsijoiden aika kului termien selittämiseen ja kysymysten esittämiseen, joihin juuri kukaan ei osannut vastata. Viimeisenä päivänä oli teemana vammaisuus. Kaikille leiriläisille arvottiin jokin rajoittava tekijä. Kaisa sai peittävän siteen silmilleen, Eino kolminkertaisen kuulosuojauksen, Henni pyörätuolin ja niin edelleen. Kaikkien tuli auttaa toisiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Jaskan hatusta nostamassa lapussa luki "Autismi". Saatuaan selville mitä se tarkoitti Jaska riensi suoraan kerhohuoneeseen ja pelasi lopunpäivän Fifaa pleikkarilla. Ehdottomasti leirin paras päivä.
Kolmas leiri sai riittää. Virkaintoinen Pertti Sänkiä päätti opettaa 14 kesäisille esiteineille ramadanin saloja käytännössä. Sänkiä lukitsi talonmiehen ja keittäjät keittiöön vetäytyen sitten huoneeseensa mietiskelemään. Nyt oppisivat kaiken maailman älypuhelinten ja makuvesien runtelemat mukulat tuntemaan nahoissaan nälän, köyhyyden ja hengellisen ravinnon yltäkylläisyyden. Uskomattomat uskonnot -leiriä ei varsinaisesti keskeytetty, kaikki soittivat vanhempansa hakemaan kotiin. Eräs nekalalaisen kuvataiteilijan poika Hans sinnitteli ilta kuuteen, mutta murtui lopulta hänkin ja lähti kebabille. Jaskan päästyä kotiin taulu luentojen symboleista jouti yöpöydältä nopean huitaisun saattamana roskiin. Moisessa sekamelskassa ei ollut mitään tolkkua. Sivistyssanat ja aatteet valuivat vielä illallakin korvista liaten tyynyliinoja. Aamun valjetella yöpöytä näytti perin kolkolta.
lauantai 10. elokuuta 2013
Korpraali Salomaa
Suomen suurimmassa kuntokoulussa korpraali Salomaa oppi muun muassa petaamaan petinsä, laittamaan paidan housuun, pukeutumaan sukkelaan, käärimään punttinsa, lankkaamaan kenkänsä, syömään aterian seitsemässä minuutissa, ampumaan, tervehtimään, puhuttelemaan, tetsaamaan, seisomaan levossa ja asennossa, lipastamaan, nuuskaamaan, suunnistamaan, siivoamaan, runkkaamaan mitä viekkaimmin ja upottamaan itsensä sokeriin. Tappamisen eettisillä ongelmilla ei Korpraali Salomaan päätä vaivattu. Eipä sillä, eivät ne muitakaan kiinnostaneet.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Rastas
Otit sitten rastat, sanoi äiti kysyen sitten, aikooko Ville nyt pelastaa maailman. Ville on harjaantunut keskustelemaan äitinsä kanssa. Ville vastasi, että hän aikoo pelastaa itsensä. Ville oli sanomisensa sanonut jo kauan sitten. Kaukaa oli äiti nähnyt takkuuntuvat hiukset, jankuttanut vastaan, mutta lopulta luovuttanut. Äiti päätti keskustelun sanoihin, ehtoollinen on pelastumista varten, ei superfood.
Ville tietää kertoa Saddhartha Gautaman opin, kärsimys johtuu ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää kaiken katoavuus ja eteenpäin virtaus. Ville lisää listaan mielellään ainakin tehotuotannon ja saasteet. Pitkään hän ei kuullut saati nähnyt kärsimystä. Sika ei valita ahtaudesta enää makkarapaketissa. Minkin kroonisesta stressitilasta näemme kymmenen sekuntia, toimittajan puheen peittäessä sadat häkkejä raapivat kynnet, jotka Ville on nyt kuullut. Talvivaarasta kuvaruudulle heijastuu vain järven pinta, ei mitä sen nielussa velloo.
Ville istuu bussin keskelle. Villen kädet hikoavat. Ville katsoo toisen tai kolmannen kerran olkansa yli. Ei sielä istu kukaan, usko jo. Ville kurottaa oikean kätensä reppuunsa, ottaa esille tarran, liimaa sen huolellisesti edessä olevaan penkkiin, tehden tämän rutiininomaisen nopeasti. Raadeltu minkki asettuu paikoilleen matkustajien nähtäville. Ville katsoo minkkiä. Ville kuulee kärsimyksen, toivoen, nyt muutkin voivat kuulla sen.
perjantai 10. toukokuuta 2013
Masennusmonologi
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Supernyrkki
Supervoimani äkkäsin yläasteen paikkeilla. Veli oli sillon kyllä taunojen tauno. Koulun sijasta sitä kiinnosti viina, mut niin kai kaikkia muitaki, tai sit vaan kyyhöttää kotona kirjojen äärellä, tai sitte harrastuksissa, jotain tekemässä kuitenkin. Siis päähä mahtuu vaan yks ajatus ja velillä se sattu oleen viina. Tapeltii niinkö aika usein, mut oli sellane herrasmiessääntö, ettei päähä lyödä, se oli niinkö tabu. Yks ilta tulin vineen sille, että lukisit kokeisiin, että pääsisit edes palikkalinjalle opiskelee. Se siitä sitte riemastu ja kietas haaraväliin varottamatta, tabu se oli sekin. Mää sit survasin sitä oikealle poskelle ihan kyllä hävettävän lujaa. Hetken se oli niinkö pomppaamaisillaan kimppuun, että nyt jumalavita lähtee, mut sit se näki valon tai jotai, tuijotti hetken hiljaa, jotai kelaten. Sit se totes, että totta turiset, menenpä tästä lukemaan. Seuraavana päivänä se repäs kokeesta kympin, lukemalla sen yhen illan. Usko pois, se on verrattavissa niinkö, no, en nyt keksi mitää, mutta kummaa se oli.
Aikansa siinä mietti, että mites tästä sais nytte hyödyn, että mitäs tän kanssa nyt sitte. Kyllähän haluaa jakaa tätä fiksuuden siunausta, että jos tekee rauhalliseks ja hyväks koulussa, ni eikös sillo elämänlaatu parane, ainaki veljellä kävi ehdottomasti niin. Oon ny tehny reissua ympäri Suomee lätkie populaa naamaan. Tässä on jalostunu aika nokkelaks lätkijäks. Talvisin voi kaatuilla ja huitasta possee naamalle, tai hevimetallikeikoilla pitin pyöriessä. Pari kertaa jouduin kyllä selittelee tekosiani, kun tarhan pihassa kävin leikittämässä niitä muksuja, että leikissä läpsästään poskelle, senkin oon niinkö ite keksiny. Kihniössä sai kerran survoo ihan kaksin käsin yhtä rekkamiestä, jonka kanssa jouduin tappeluun, että se siitä sitte rauhottu. Seuraavaks mä suuntaan varmaan Poriin. Sielä pitäs olla painin alkeiskurssi perjantaina, että sinne vois mennä vähä lätkimään.