tiistai 14. helmikuuta 2017

Kuolinilmoituksia Forssasta

"Forssan evankelisluterilainen seurakunta kuuluttaa Forssan hautausmaalta 480 ja Koijärven hautausmaalta 363 lunastamatonta hautaa, jotka myös merkitään. Vuosi sitten seurakunta kuulutti noin 200 hautapaikkaa niiden hallinta-ajan päätyttyä. Niistä puolet lunastettiin uudelleen. Toiset puolet eli lunastamatta jääneet haudat palautuvat seurakunnan hallintaan. Lunastamattomien hautojen hautakivet ovat omaisten noudettavissa kolme vuotta vuoden lunastusajan jälkeen. Poistettavat hautamuistomerkit voidaan palauttaa uudelleen käytettäviksi."

Äänitän Forssan Lehteä näkörajoitteisille. Torstain ja perjantain lehdet, perjantaisin. Istun alas, asetan kännykän hetkeksi lepoon ja kuulokkeet ympärilleni. "Forssan lehti - Lukija: Etunimi, Sukunimi." Saan valita oman harkintani mukaan luettavaksi paikkakunnallisia uutisia. Jatkuvan asukaskadon haasteista, yrittäjille pystytetystä patsaasta, viimeisimmistä järkivihreistä linjauksista. Tahdostani riippumatta luetaan pääkirjoitus ja seurakunnallisista ilmoituksista Forssan seutukuntien kihlatut, kastetut ja kuolleet. Vain viimeinen tuntuu pitävän seurakuntia kiireisenä.

Kuolleen koko nimi lausutaan hautajaisissa ja toimestani pienessä luukussa kehnoon mikrofoniin. Se kaikuu kirkon levottomilla seinillä ja muistotilaisuudessa pölyisillä peltomaalauksilla. Minulle tuntemattomissa olohuoneissa, joissa mankasta haparoiva krapulainen ääneni värisee kasvottoman nimen ja kuoliniän julki. Ohjelma, johon sanani tallentuvat, poistaa automaattisesti pitkät hiljaisuudet.

En tiedä kuka minut kuulee. En tiedä kenelle puhun. Ihmisille, jotka eivät voi lukea sanomalehteä. Kevyesti mietin pöllähtääkö vainaja uurnassa, jos yskäisen nimen väärin kahvin valelemalla kitalaella. Painan napakasti kahdesti F8 näppäintä ja yritän uudestaan. "Humppilan seurakunta. Kuollut: Eila Anneli Marttila, 89 vuotta." Eristetty ääni tiivistää ilmaa. Suomenruotsalaiset nimet pysäyttävät miettimään. Satavuotiaana kirjatut pysäyttävät miettimään. Kerran olen nielaissut nollan.

Mietin raskaasti, olenko lausunut kuulijalleni rakkaan nimen. Kaappikellon takaa kääntyvät kasvot etsivät äänen lähdettä, josta peilata itseään seiniltä karisseen hiekan keskellä. Puro valuu poskilla, muttei oio sen uurteita. Tuo nuori ääni jättää paljon kertomatta. Mitä ingressissä sanotaan ja miltä hyvinvointikuntayhtymän Juha Heino näyttää ja miksi luetaan menneistä tapahtumista ja oliko tämä nyt lainaus vai osa tekstiä ja mitä tapahtumia sielä seurakunnalla järjestetään ja mitä jätettiin lukematta.